Vaatimus lähestymiskielloksi
Helsingin hovioikeus antoi 10.12.2020 tuomion (dnro R 20/711) lähestymiskieltoa koskevassa jutussa. YLEn toimittaja Jessikka Aro vaati Panu Huuhtasen ja Tiina Keskimäen määräämistä lähestymiskieltoon. Aro vaati lähestymiskiellon määräämistä laajennettuna koskemaan paitsi vakituista myös kulloistakin työpaikkaa. Aro edellytti, että Huuhtanen ja Keskimäki eivät saa seurata häntä, hakeutua tilaisuuksiin, joissa hän esiintyy, kuvata häntä videolle ja levittää internetissä aineistoa, ”joka on omiaan halventamaan Aroa tai loukkaamaan hänen kunniaansa tai jonka tarkoituksena on saattaa Aro pilkan, halveksunnan ja häirinnän kohteeksi”.
Aro perusteli vaatimusta väitteellä useita vuosia kestäneestä vakavasta häirinnästä. Se käsitti Aron seuraamista, kuvaamista, videoiden levittämistä internetissä ja Aroa loukkaavien, halventavien ja häiritsevien viestien julkaisemisen. Aron mukaan häirintä oli aiheuttanut hänelle ”vakavia fyysisiä ja henkisiä oireita”. Huuhtasen ja Keskimäen voitiin olettaa jatkavan häirintää ja mm. syyllistyvän Aron terveyteen kohdistuviin rikoksiin.
Huuhtanen ja Keskimäki edellyttivät käräjäoikeuden jo hylkäämän valituksen hylkäämistä myös hovioikeudessa.
Oikeusperusta
Helsingin hovioikeuden tuomion oikeudellinen perusta nojaa perustuslakiin (731/1999). Yhtäältä sen 12.1 §:ssä säädetään jokaiselle kuuluvasta sananvapaudesta. Käytännössä se merkitsee oikeuta ”ilmaista, julkaista ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä”. Toisaalta perustuslain 10.1 §:ssä turvataan kaikkien yksityiselämä, kunnia ja kotirauha.
Laki lähestymiskiellosta (898/1998, lähestymiskieltolaki) sääntelee 1.1 §:n mukaan lähestymiskieltoa, joka voidaan määrätä mm. jonkun henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen tai sen uhan tai ”muun vakavan häirinnän” ehkäisemiseksi. Lähestymiskiellon määrääminen edellyttää Helsingin hovioikeuden mukaan perusteltua aihetta olettaa, että lähestymiskieltoon määrättävä henkilö tekisi 1.1 §:ssä tarkoitettavan teon.
Helsingin hovioikeus viittaa lakia koskevaan hallituksen esitykseen (HE 41/1998 vp, s. 17). Sen mukaan laki on tarkoitettu suojaamaan ihmistä fyysiseltä ja henkiseltä väkivallalta, pitkäaikaiselta tai tiheältä aiheettomalta yhteyden ottamiselta ja seuraamiselta. Hovioikeuden mukaan lähestymiskiellon määrääminen edellyttää 2 a §:n mukaan otettavaksi ”huomioon asiaan osallisten henkilöiden olosuhteet, jo tapahtuneen rikoksen tai häirinnän laatu ja toistuvuus sekä todennäköisyys, että henkilö, jota vastaan kieltoa pyydetään, jatkaisi häirintää tai tekisi itsensä uhatuksi tuntevaan henkilöön kohdistuvan rikoksen”.
Uhan tai häirinnän faktisuutta koskevan arvion lähtökohta on uhatuksi kokevan yksilön subjektiivinen kokemus. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä kiellon määräämiseen. Uhkan täytyy olla myös objektiivisesti havaittavissa.
Aron vaatimalle laajennetulle lähestymiskiellolle on lähestymiskieltolain 3.3 §:n mukaan ominaista, että mikäli perusmuotoinen lähestymiskielto ei riitä torjumaan rikoksen uhkaa tai muuta häirintää, lähestymiskielto voidaan määrätä koskemaan mm. suojattavan vakituisen asunnon tai työpaikan lähialuetta.
Hovioikeuden punninta
Helsingin hovioikeus viittaa tuomiossaan Helsingin käräjäoikeuden tuomioon, jossa arvioitiin väitettyjä häirintätapauksia. Yksittäisessä tapauksessa Aro ei ollut aktuaalisesti kokenut Huuhtasen ja Keskimäen menettelyä sinänsä häiritseväksi kuin vasta tultuaan siitä myöhemmin tietoiseksi. Tietoisuus liittyi Huuhtasen ja Keskimäen internetjulkaisuun. Toisaalta Aro on jossain tapauksessa kokenut häiritsevänä Huuhtasen ja Keskimäen läsnäolon samassa tilaisuudessa, mutta käräjäoikeus ei ole objektiivisesti asiaa arvioidessaan pitänyt toimintaa häirintänä. Kun Huuhtasen on katsottu tosiasiallisesti häirinneen Aroa, Huuhtanen ei ole ollut tietoinen Aron läsnäolosta samassa tilaisuudessa.
Vaikka käräjäoikeus katsoi, että Huuhtanen ja Keskimäki tullevat jatkamaan arvioitavana ollutta toimintaa, perusteltua syytä olettaa heidän syyllistyvän rikokseen, joka kohdistuisi Aron henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan.
Hovioikeus arvioi juuri tätä kysymystä yksityiskohtaisesti.
Otettaessa arvioinnin lähtökohdaksi Aron subjektiivinen käsitys Huuhtasen ja Keskimäen toiminnasta vastaisuudessa on samalla punnittava sitä, mikä merkitys lähestymiskiellolla on heidän toimintavapauteensa. Vaikka Aro on tehnyt yhden tai useamman tutkintapyynnön poliisille Huuhtasesta ja Keskimäestä, kunnianloukkaus tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen eivät ole rikoksia, joiden perusteella lähestymiskielto voitaisiin määrätä. Mainitut rikokset voisivat olla lähestymiskieltolaissa tarkoitettavaa vakavaa häirintää.
Hovioikeuden mukaan lähestymiskieltolaissa tarkoitettavan vakavan häirinnän tunnusmerkistö ei täyty yksittäisinä ja satunnaisina kohtaamisina julkisilla paikoilla tai julkisissa tilaisuuksissa. Huolimatta siitä, että Aro, Huuhtanen ja Keskimäki osallistuisivat samoihin yhteiskunnallisia asioita käsitteleviin tilaisuuksiin, kyse ei ole vakavasta häirinnästä sinänsä. Kuvatuissa oloissa ei täyty laissa edellytettävä vaatimus pitkäaikaisesta tai tiheästä yhteyden ottamisesta ilman asianmukaista perustetta tai henkilön seuraamisesta. Edelleen hovioikeus huomauttaa, että laissa tarkoitettava suora yhteydenotto ei ole ”henkilön nimen tai kuvan julkaisemista verkossa siten, että verkkoviesti, kuva, video tai äänite tulee yleisesti saataville”.
Hovioikeuden tuomiossa huomautetaan, että lähestymiskieltolaissa tarkoitettava seuraaminen on käsitettävä sanamuodon mukaisesti.
Lähestymiskieltolakia säädettäessä seuraamisen ja tarkkailemisen tavat ovat rajoittuneet fyysiseen maailmaan, eikä lain esitöissä ole otettu kantaa virtuaalisessa maailmassa tapahtuvaan seuraamiseen ja tarkkailemiseen.
Edelleen hovioikeus huomauttaa, että sananvapauteen kuuluu oikeus hankkia ja ottaa vastaan tietoja ja mielipiteitä, ja tätä perusoikeutta ei
hovioikeuden käsityksen mukaan lähestymiskieltolain nojalla voida asettaa ennakolta rajoituksia seurata henkilön toimintaa tai häntä koskevaa tietosisältöä internetissä tai sosiaalisessa mediassa.
Arviointia
Helsingin hovioikeus on arvioinut perustellusti kahden perusoikeuden välistä suhdetta. Nähdäkseni hovioikeus tulkitsee oikein Aron vaatimuksen kieltää ”Huuhtasta ja Keskimäkeä esittämästä tai levittämästä internetissä materiaalia, joka on omiaan halventamaan Aroa”: kieltovaatimus on de jure vaatimus ennakkosensuurista. Ennakkosensuurin kielto on tältä osin perustuslaissa kielletty.
Oikeus ja filosofia 