Olen tarkastellut huhtikuussa 2019 blogissani Oulun käräjäoikeuden (KO) tuomiota, jossa syyttäjä vaati Johanna Vehkoolle tuomiota hänen kutsuttua Facebook-kirjoituksessa Junes Lokkaa ”natsipelleksi”, ”natsiksi” ja ”rasistiksi”. Langettavan tuomion jälkeen Vehkoo valitti asiasta hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus (RHO) antoi 30.9.2020 jutussa tuomion. Se pysyi KO:n ratkaisuun nähden muuttumattomana. Vehkoo tuomittiin 15 päiväsakkoon. Lisäksi hän joutuu maksamaan mm. Lokan oikeudenkäyntikulut.
Kuvaan tässä blogikirjoituksessa lyhyesti RHO:n tuomiota ja esitän huomautuksia niistä virheellisistä käsityksistä, joita oikeustapaukseen liittyvässä keskustelussa esiintyy.
Jutun hovioikeuskäsittelyssä ei käytännössä esitetty juuri uutta näyttöä.
Perustellessaan tuomiota RHO viittasi KO:n esittämään argumentaatioon. Lisäksi RHO esitti tuomiolle lisäperusteluja. Tuomion perustelurakenteen säilyminen oikeusasteissa samana – viiden tuomioistuinlakimiehen eli aiemmin käräjätuomarin ja nyt hovioikeuden esittelijän sekä kolmen jäsenen yhteinen kanta – viittaa siihen, että rikosoikeudellisesti tapaus ei ole monimutkainen ja se ei edellytä vaativaa laintulkintaa. Tämä vahvistaa aiemmin bloggauksessani toteamaani: joukkoviestimet ovat tehneet jutusta sitä itseä suuremman, ikään kuin täysin poikkeuksellisen tapauksen.
Oikeudellisen auditorioteorian (linkin avautuminen Timo Häkkisen artikkeliin edellyttää pääsyä maksulliseen Edilex-palveluun) mukaan säännöksen tulkinnalla pyritään vakuuttamaan rationaalisesti ajattelevan lakimieskunnan enemmistö siten, että se voisi kannattaa näkemystä. Jos teoria pitää paikkansa – epistemologisesti suhtaudun kriittisesti tällaiseen totuusteoriaan – ainakin edellä mainitussa lakimiesten miniauditoriossa tapaus nähdään yhdensuuntaisesti. Rikosoikeudellisesti tapauksessa on kyse siitä, saako toista ihmistä nimitellä halventavasti.
Oikeudellisen arvioinnin reunaehdoista
RHO katsoo Vehkoon Lokasta käyttämien ilmaisujen aiheuttavan ”kuulijassa kielteisen vaikutelman, joka on myös omiaan aiheuttamaan mielipahaa ilmauksen kohteeksi joutuneelle henkilölle ja kohdistamaan tähän halveksuntaa”. Luonnehdinta täyttää rikoslain (38/1889) 24:9:ssä säädettävän kunnialoukkauksen tunnusmerkistön.
RHO arvioi EIT:n oikeuskäytännön valossa, missä oloissa sananvapauteen sinänsä kuuluva mahdollisuus liioittelevaan ja provokatiiviseen kielenkäyttöön soveltuisi keskusteluun toisesta ihmisestä tai hänen toiminnastaan. RHO:n mukaan poliitikkojen arvostelu saa sisältää voimakkaampaa kieltä kuin virkamiesten arvostelu ja edelleen virkamiehiä on lupa kritisoida voimakkaammin kuin yksityishenkilöitä.
RHO:n mukaan oikeuskirjallisuudessa korostetaan, että sallittavan kritiikin tulee kohdistua nimenomaisesti henkilön toimintaan, ei häneen henkilönä. Kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttyminen lähestyy, mitä ilmeisemmin arvostelun kohde on henkilö, ei hänen toimintansa.
Puolustuksen perustelut ja tapauksen virhetulkinnat
Vehkoon puolustuksen mukaan hän julkaisi Facebook-tekstin yksityishenkilönä, ei toimittaja. Hänen kritiikkinsä kohde olisi Lokan poliittinen toiminta. Jos rikoslain 24:9.3:ssa säädettävät edellytykset täyttyvät, poliittiseen toimintaan kohdistuvaa kritiikkiä ei pidetä kunnianloukkauksena. Puolustuksen väite on RHO:n mukaan ongelmallinen.
Vehkoon kirjoituksesta ei ilmene, että se käsittelisi Lokan menettelyä politiikassa tai siihen rinnastettavassa julkisessa toiminnassa, missä yhteydessä Vehkoon käyttämät termit olisivat voineet EIT:n ratkaisukäytännönkin mukaan olla sallittuja. Edellä lausuttu huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että tässä tapauksessa kyse ei ole ollut edellä mainittuun EIT:n tapaukseen… rinnastettavalla tavalla toimittajan poliitikkoon tai tämän toimintaan kohdistamasta julkisesta arvostelusta, etenkään kun Vehkoon kirjoitus ei käsittele Lokan harjoittamaa politiikkaa eikä Vehkoo ole laatinut kirjoitusta toimittajana.
Koska puolustus argumentoi Vehkoon toimineen yksityishenkilönä, joukkoviestimien monen toimittajan, toimittajien ammattijärjestön ja Suomen PENin tuki toimittajaa kohtaan perustuu tahalliseen tai tahattomaan väärinkäsitykseen. Vaikka Vehkoo ei esittänyt mielipidettä Lokasta toimittajana, julkisessa keskustelussa nimittäin väitetään, että langettavalla tuomiolla on rajoitettu toimittajan sananvapautta. Tästähän ei jutussa voi edes Vehkoon puolustuksen argumentin mukaan olla kyse. Tiedossani ei ole, että Vehkoo olisi faktantarkastajaksi esittäytyvänä ammattilaisena korjannut virheellistä tietoa julkisuudessa.
Edelleen on syytä korostaa, että vaikka Vehkoo kuvaisi toimittajana Lokan poliittista toimintaa tuomioistuimissa arvioitavana olleilla sanoilla, RHO:n tuomiosta ei voi päätellä niiden käytön silloinkaan olevan välttämättä oikeutettua. Rikosoikeudessa olennainen on asiayhteys, jossa termejä käytetään.
Toinen puolustuksen käyttämä argumentti Vehkoon käyttämille sanoille perustuu siihen, että rikoslain 24:9.4:ssa tarkoitettavaa ”yleiseltä kannalta merkittävää asiaa” voidaan käsitellä tavanomaista ronskimmalla kielellä ilman, että kyse olisi kunnianloukkauksesta. Tällainen yleiseltä kannalta merkityksellinen asia Vehkoon kirjoituksessa on puolustuksen mukaan toimittajiin kohdistuva häirintä.
RHO näkee asian aivan toisin. Tuomioistuin ei anna mitään arvoa motiiville, jolla jälkikäteen perustellaan tekstin julkaiseminen:
Hovioikeuden näkemyksen mukaan lukija ei voi kirjoituksesta ymmärtää, että kirjoituksessa käsiteltäisiin yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa, kun asiayhteydessä ei esimerkiksi kerrota, millaista toimittajiin kohdistuva häirintä on. Kuten edellä on todettu Vehkoon ei kertomuksestaan ilmenevin tavoin ole ollut tarkoitus olla toimittajan asemassa paikalla, jossa väitetty häirintä olisi tapahtunut. Tämäkin seikka sopii huonosti yhteen sen seikan kanssa, että Vehkoo olisi väittämällään tavoin halunnut kirjoittaa yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta.
RHO korostaa, että Lokan muista ihmisistä käyttämä kieli sinänsä ei oikeuta heitä loukkaamaan häntä. Myöskään motiivi tehdä rikosilmoitus Vehkoon kirjoituksesta tai kärsimys, jota Vehkoo on mahdollisesti kirjoituksensa julkaisun jälkeen kokenut, on rikosoikeudellisessa arvioinnissa merkityksetöntä.
Määräaika pyytää valituslupa tuomiolle päättyy 30.11.2020.
Hovioikeuskäsittelyn jälkipuinti ja sen edellyttämä korrektiivi
RHO:n käsittelyn jälkeen julkisuudessa on keskusteltu tuomiosta. Monella on siitä mielipide. Yleisesti voidaan epäillä, että tuskin moni tuomio, jossa rangaistus on 150 euron sakko, saa julkisuudessa nyt nähtävän suuruiset mittasuhteet.
Kun keskustelua tarkastelee lähemmin, osa kannanilmaisuista ilmentää esittäjänsä tietämättömyyttä joko kunnianloukkauksen tunnusmerkistöstä tai tuomioistuimen perusteluista tässä nimenomaisessa oikeustapauksessa – tai mahdollisesti molempia. Kaikki kommentoijat eivät välttämättä ole lukeneet RHO:n tuomiota. Keskustelussa ei esimerkiksi tiedetä tai ymmärretä, mitä rikoslain 24:9.1,2:ssa säännellään ja mitä hallituksen esityksessä (HE 19/2013 vp, s. 45) säännöksen sisällöstä todetaan.
Kyse voi olla esimerkiksi loukkaavasta mielipiteestä… Yhteistä 2 kohdassa tarkoitetuille teoille on, ettei niiden totuudenmukaisuudesta aina ole edes mielekästä puhua tai ettei sitä ainakaan voida riidattomasti ratkaista.
Esityön mukaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on merkityksetöntä, predikoidaanko henkilölle a de facto attribuutti n vai ei. Siksi keskustelu on metsässä, kun Lokan yritetään todistaa olevan se, joksi Vehkoo häntä kirjoituksessaan nimitti, ja tämän seikan oletetaan olevan relevantti tuomion uskottavuuden kannalta. Toista ihmistä halventava ilmaisu on sen loogisesta totuusarvosta riippumatta rikosoikeudellisesti kunnianloukkaus, kun muut asianomaisessa säännöksessä säädettävät edellytykset täyttyvät.
Keskustelussa tuodaan esiin toimittajien väitetysti kokema uhkailu ja vaino ja verrataan niitä Lokan osakseen saamaan kohteluun. Näillä viittauksilla pyritään käsittääkseni väittämään, että jotkut toimittajat joutuvat sietämään ankarampaa kieltä kuin Lokka Vehkoon kirjoituksen vuoksi. Sikäli kuin vertailulla yritetään vähentää Vehkoon teon rikosoikeudellista moitittavuutta, tältäkin osin keskustelu on sivuraiteella.
Lokan ja väitetysti asiattomia viestejä saavien kokemusten vertaaminen toisiinsa justifikaationa sille, että Vehkoon juttua ei olisi alkuaan pitänyt viedä tuomioistuimeen, osoittaa keskustelijoiden sekoittavan toisiinsa psykologisen kokemusta koskevan kielen ja oikeudellisen kielen. Ludwig Wittgensteinin mukaan sekoitettaessa kielipelit keskenään luodaan filosofisia ongelmia.
Rikos kvalifioidaan laissa säädettävien kriteerien perusteella. Ratkaisevaa kvalifiointiprosessissa ei ole yksilön kokemus vaan tunnusmerkistön täyttyminen kokonaisuudessaan. Laittomasta uhkaamisesta ja vainoamisesta säädetään aivan toisaalla rikoslaissa (ks. 25:7-7a) kuin kunnianloukkauksesta. Laittoman uhkauksen tunnusmerkistöön kuuluu esimerkiksi, että uhattavalla ”on perusteltu syy… pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa”. Jos uhkaus ei objektiivisesti arvioiden luo perusteltua syytä pelätä vakavaa vaaraa, rikoksen tunnusmerkistö ei täyty, vaikka uhattava kokisi voimakasta pelkoa. Oikeudellisessa kontekstissa ’perusteltu syy’ edellyttää tyypillisesti suhteellisen vahvaa näyttöä, ei pelkästään subjektiivista kokemusta.
Vainoamisen tunnusmerkistöön puolestaan kuuluu paitsi asianomaisen vainoamiseksi väitetyn toiminnan toistuvuus ja oikeudettomuus myös se, että toiminta aiheuttaa objektiivisesti arvioiden (”on omiaan”) pelkoa tai ahdistusta. Vainoamisen tunnusmerkistö ei täyty, jos toisen ihmisen menettely ei ole omiaan aiheuttamaan pelkoa tai ahdistusta. Tunnusmerkistöllä rajataan vainoamisen rikosoikeudellisen käsitteen ulkopuolelle esimerkiksi se, että joku kuvaa esiintyvää henkilöä yleisellä paikalla.
Julkisen keskustelun korrektiivina on edelleen aiheellista korostaa, että kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on epäoleellista, millä tavalla tai missä loukkaava ilmaisu esitetään. Kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy HE 19/2013 vp:n mukaan, kun halventaminen tulee loukatun tietoon. Olennaista ei ole se, kuinka suurelle ryhmälle tai millä viestimellä loukkaava viesti alun perin välitetään. Vehkoon puolustuksen vetoaminen suppeaan Facebook-kavereiden joukkoon viestin vastaanottajina ilmentää rikosoikeudellista inkompetenssia – asia on tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksetön.
Lisäksi keskustelussa esitetään – kenties ikään kuin oikeudellisesti relevanttina – huomautuksena, että Lokka vastustaa ”sananvastuuta”, mutta siitä huolimatta hän teki Vehkoon kirjoituksesta rikosilmoituksen. Lokan kannattaman sananvapauskäsityksen ja hänen toimintansa väliltä löydetään ristiriita. Palaan Lokan menettelyn rationaalisuuteen jäljempänä. Rikosprosessin kannalta voidaan todeta, että Lokan näkemys sananvapaudesta on merkityksetön. Tuomari on sidottu ratkaisuissaan viime kädessä vain lakiin, ei asianomistajan näkemykseen sananvapaudesta.
Mainittakoon trivialiteettina, että tuomioistuin ottaa kantaa yksinomaan käsillä olevaan asiaan. Vehkoolle langetetun tuomion oikeudellisen arvioinnin kannalta on hyödytöntä viitata siihen, kuinka kohtuutonta kieltä Lokka muista ihmisistä käyttää. Hän vastaa sanomisistaan. Hänen tapansa käyttää kieltä ei kavenna oikeussuojaa, jonka rikoslain kunnianloukkaussäännökset hänelle luovat. Mikäli Lokan käyttämä kieli vaikuttaisi siihen, että hänen kunniaansa ei voitaisi loukata, perustuslain (731/1999) 6.1 §:ssä säädettävä yhdenvertaisuus lain edessä ei kuuluisi kaikille ihmisille Suomessa.
Jos mainitut seikat otettaisiin julkisessa keskustelussa huomioon, päästäisiin puhumaan pintaa syvemmällä olevista ongelmista.
Keskustelussa esitetään toki muunkinlaisia näkemyksiä kuin edellä mainittavia. Joidenkin mielestä Vehkoon tuomio osoittaa nykyisen ”sananvastuuta” korostavan rikostutkinnan ja syyttäjälaitoskäytännön ongelmallisuuden.
Jos tämä käsitys pitää paikkansa, Lokan voidaan ajatella – käyttääkseni hänen muussa yhteydessä käyttämää termiä – 4D-shakissa osoittaneen vallitsevan ”sananvastuuta” koskevan rikoslainsäädännön tulkinnan ongelman. Silloin Lokan toiminta on koko prosessin ajan ollut rationaalista. Tähän saakka johdonmukaisesti ”sananvastuuseen” myötämielisesti suhtautuvat ihmiset paradoksaalisesti vastustavat nyt tuomiota, joka langetettiin ”vihapuheesta”. Heidän mielestään tuomio on kohtuuton ja oikeustajun vastainen – ilmaisuja, joita tähän saakka on kuultu lähinnä altaan toisesta päädystä.
Oireellista keskustelussa sananvapaudesta on nähdäkseni eettisen näkökulman puuttuminen. Asetelmaa korjaavaan täkyyn ei kokemukseni mukaan julkisuudessa tartuta. Tämä ei kuitenkaan vähennä moraalifilosofisen reflektoinnin merkitystä. Kysymys sananvapaudesta on liian arvokas jätettäväksi pelkästään poliisin sekä syyttäjä- ja tuomioistuinlaitosten ratkaistavaksi.
Blogin kirjoittaja Markus Malk on yksityisen turvallisuusalan lainsäädännön ja yhtiöoikeuden asiantuntija, joka paljon muun ohella seuraa selektiivisesti oikeustapauksia.
julkaistu 4.10.2020; viimeksi muokattu 5.10.2020
Oikeus ja filosofia 