Kauppaa koirista käydään tyypillisesti kahden luonnollisen ihmisen välillä (C2C-relaatio). Tarkkaa lukumäärää koirakaupoista ja niissä liikuteltavasta rahamäärästä lienee mahdoton esittää. Suomen Kennelliitto ry:ssä (jäljempänä Kennelliitto rekisteröidään vuosittain noin 50.000 koiraa. Pentukoiran hinta vaihtelee rodusta riippuen noin 1.000 ja 2.000 euron välillä.
Yleensä koirankasvattaja omistaa nartun, joka synnyttää pentueen. Hän myy siitä pennun toiselle luonnolliselle henkilölle. Poikkeuksellista ei ole sekään, että kaupan kohde on pentua varttuneempi yksilö. Muita kuin pentuja myydään esimerkiksi pitovaikeuksien tai omistajan perheen allergiaoireiden vuoksi. Koirista käytävää kauppaa sääntelee ensisijaisesti kauppalaki (355/1987, KL). Tässä kontekstissa koira identifioidaan KL 1.1 §:ssä tarkoitettavaksi irtaimeksi omaisuudeksi.
KL:n säännökset ovat lakia koskevan esityön (HE 93/1986 vp) mukaan yleisluontoiset. Siten irtaimen kaupassa noudatetaan sopimusvapauden periaatetta: myyjä ja ostaja voivat sopia voimassa olevan lainsäädännön asettamissa rajoissa kaupan ehdoista. Vaikka suullinen sopimus koiran kaupasta sitoo heitä, mahdollisten erimielisyyksien ratkaisemiseksi – tai mieluummin ehkäisemiseksi – kaupasta on perusteltua sopia kirjallisesti.
Yleisluontoista täsmällisempään sopimiseen avun tarjoaa esimerkiksi Kennelliiton sopimuspohja. Se sisältää kauppaehdot ja ohjeita myyjälle, ostajalle sekä koiranomistajalle ja -haltijalle. Siihen pääsevät internetissä käsiksi liittoon kuulumattomatkin koirankasvattajat ja koiran ostajat.
Kohtuuttomien sopimusehtojen sovittelusta säädetään varallisuusoikeudellisia oikeustoimia sääntelevän lain (228/1929, OikTL) 36 §:ssä.
Kauppalain keskeisiä säännöksiä
KL 6.1 §:n mukaan koirankasvattajan on pidettävä myytävä koira ostajan noudettavissa liikepaikastaan tai, jos sellaista ei hänellä ole, kotipaikastaan. Sopimusosapuolten tietäessä kauppaa solmiessaan koiran olevan muualla se täytyy myös olla sieltä noudettavissa. Koska koirankasvatusta harjoitetaan pääsääntöisesti kotioloissa, koiranpennun voidaan usein olettaa olevan noudettavissa kasvattajan kotoa. Aikuisen koiran myyjän kotipaikan ohella voidaan yhtä uskottavasti olettaa, että koiraa pidetään toisaalla etenkin, jos eläimestä luovutaan pitovaikeuksien tai allergian vuoksi.
Pääsääntö lienee, että ostajakandidaatti käy tutustumassa pentueeseen ennen kuin pentu on luovutusiässä. Tässä yhteydessä koirankasvattaja ja ostajaehdokas saattavat sopia suullisesti kaupasta. Tällöin tavaran luovuttamiseen ei sovelleta KL 9.1 §:ssä säädettävää, jonka mukaan koira on luovutettava vaadittaessa, viipymättä tai kohtuullisessa ajassa kaupanteosta. Koiranpentu on luovutusiässä seitsemänviikkoisena. Sen sijaan pentukoiran kauppaan sovelletaan KL 9.2 §:ssä säädettävää. Poikkeuksellista ei liene, että kasvattajan luovuttaessa pentu ostajalle osapuolet solmivat kirjallisesti kaupasta.
Varmistaakseen saatavansa myyjän on perusteltua sisällyttää kauppasopimukseen ehto, jonka mukaan kauppa peruuntuu ostajan jättäessä suorituksen hoitamatta. Tällaisesta tapauksesta on käyty oikeutta: alioikeuden lainvoimaisen ratkaisun mukaan myyjä sai perua kaupan, kun ostaja oli jättänyt velvoitteensa täyttämättä.
Koirankasvatus elinkeinona?
Kuvattua problematiikkaa syventää viittaus kuvitteelliseen yritykseen Pentutehdas Oy:öön. Sen toimiala on koiranpentujen tuottaminen markkinoille. Tässä kontekstissa myyjän ja ostajan väliseen suhteeseen (B2C-relaatio) sovellettaisiin tarvittaessa kuluttajansuojalakia (38/1978, KSL) 1:1.1:n perusteella. Asetelma ei jää pelkäksi teoriaksi, kun otetaan huomioon kennelin voivan de facto toimia elinkeinonharjoittajana tai kenneltoiminnan olevan osa elinkeinonharjoittajan laajempaa elinkeinotoimintaa.
Pentutehdas Oy viittaa esimerkkinä kiinnostavaan vero-oikeudelliseen ongelmaan. Missä vaiheessa kennelin toiminta on suunnitelmallista, vakiintunutta ja taloudellisesti niin merkityksellistä, että se voidaan tulkita elinkeinotoiminnaksi? Kenneleillä on Kennelliiton hyväksyntä ja muista kenneleistä erottuva spesifinen nimi. Koirakilpailuissa menestyvien koirien kasvattajien brändiarvo nousee. Käytännössä tämä voi ilmetä seuraavien pentueiden pentujen korkeampana hintana.
Ennen kuin tähän päästään, nartun saaminen tiineeksi, emon ja pentujen hoitaminen ennen pentujen luovutusikää sekä kasvattajan antama tuki pentujen ostajille läpi pennun eliniän edellyttävät vastuulliselta kasvattajalta ammattitaitoa, suunnittelua, seurantaa, huolenpitoa, hoivaa ja paneutumista. Rotukoiran rekisteröidyn ja eläinlääkärin tarkastaman pennun hinta on vähimmilläänkin toista tuhatta euroa.
Matti Urpilaisen mukaan ns. kirvesmiestapausten – s.o. luonnollinen henkilö rakentaa itselleen omakotitalon ja myy sen välittömästi kahden vuoden verovapausrajan kuluttua – verotuskäytännössä on yleensä katsottu, että kolmannen talon jälkeen henkilön työpanos kohdistuu hänen elinkeinotoimintaansa. Silloin kyse ei ole enää tuloverolaissa (1535/1992, TVL) tarkoitettavasta verovapaan luovutusvoiton hankkimisesta. TVL 48.1,1 §:n mukaan oman asunnon luovutusvoitto ei ole veronalaista tuloa, jos asuntoa on käytetty omana tai perheen vakituisena asuntona yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan. Asunto-osakehuoneiston osakkeiden, rakennuksen ja rakennuksen osan verokohtelu on tältä osin yhtenevä.
Tämän blogitekstin kannalta on relevantti Urpilainen korostama näkökohta, jonka mukaan rajankäynti elinkeinotoiminnan ja muun tulonhankinnan välillä on haastavaa. Vaikka elinkeinotoiminnan ominaispiirteinä pidetään itsenäistä, suunnitelmallista, riskipitoista sekä rajoittamattomaan tai laajahkoon henkilöjoukkoon kohdistuvaa voitontavoittelua, arvio elinkeinotoiminnan edellytysten täyttymisestä ”on väistämättä aina kokonaisarviointia, jossa eri tunnusmerkeillä ei ole selvää etusijajärjestystä”. Huolimatta siitä, että elinkeinotoiminnalle on tyypillistä jatkuvuus, myös lyhytkestoinen projekti saatetaan identifioida elinkeinotoiminnaksi.
Toisaalta koirankasvattaminen täyttää lähinnä harrastustoiminnan piirteet. Vero-oikeudellisessa kontekstissa harrastustoiminnalle on Matti Myrskyn mukaan ominaista, että sitä ei harjoiteta vakaassa tulonhankkimistarkoituksessa, se on luonteeltaan pienimuotoista ja satunnaista, se kuuluu lähinnä henkilön vapaa-aikaan eikä se tuota hänelle toimeentuloa. Harrastustoiminnan tuloja ei ole tai ne ovat pitkällä aikavälillä vähäiset menoihin nähden.
Kysymyksenasettelu ei ole täysin poissuljettu tilanteessa, jossa kasvattajalla on vaikkapa useita narttuja, jotka synnyttävät vuoden aikana useamman kuin yhden pentueen. Jossain vaiheessa pentujen myynti voidaan tulkita elinkeinotoiminnaksi ottaen huomioon, että rotukoiran pennun hinta on tyypillisesti vähintään reilun tuhannen euron alkaen.
Hajanaisia oikeudellisia huomautuksia
Helsingin hovioikeudessa (30.9.2014/1847) on otettu kantaa siihen, voidaanko lahjana annetusta koirasta myöhemmin pyytää rahaa. Hovioikeuden mukaan silloin, jos koira luovutetaan vastikkeetta, myyjällä ei ole oikeutta vaatia koirasta jälkikäteen kauppahintaa, jos koira katsotaan lahjoitetuksi pysyvästi. Lahjan antamiseen ei siis sovelleta kaupankäyntiä koskevaa sääntelyä eikä kyse voi olla myöskään perusteettoman edun saamisesta.
Jos koiran myyjä ja ostaja ovat sopineet, että määrättyjen edellytysten vallitessa toinen osapuoli saa purkaa kaupan, ehto on pätevä. Turun hovioikeus (26.6.2015/606) on pohtinut sitä, saako myyjä perua kaupan, jos ostaja ei ole maksanut koiraa sovitusti. Kauppalain 54.1 §:n mukaan myyjällä on oikeus purkaa kauppa, mikäli maksuviivästys on olennainen sopimusrikkomus. Hovioikeuden mukaan myyjällä oli tapauksessa oikeus perua kauppa.
Eläimestä käytävässä kaupassa kiinnostavan ongelmakokonaisuuden muodostaa tavaran ominaisuudet. KL 17.1 §:n mukaan koiran on mm. ”laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan… vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun”. Jos myyjä kertoo koirasta tietoja, jotka eivät vastaa koiran ominaisuuksia, ja näillä kaupantekoa edeltäneillä tiedoilla on ollut vaikutus kaupan syntymiseen, kaupan kohteessa on KL 18.1 §:n mukaan virhe.
Vaikka irtaimistoon voi liittyä – ja koirasta puheenollen nimenomaisesti liittyy – aineettomia arvoja, niitä ei tyypillisesti korvata ilman nimenomaista säännöstä. Tästä periaatteellisesta lähtökohdasta käsin ”täyden korvauksen” periaate voitaneen tulkita silloin, kun koira esimerkiksi menehtyy äkillisesti ilman omistajan myötävaikutusta, koirasta maksetun kauppahinnan palauttamisena. Jos uuden omistajan lemmikkieläimessä on hänestä riippumattomasta syystä virhe, ostaja saa KL 30 §:n mukaan ”vaatia virheen korjaamista, uutta toimitusta tai hinnanalennusta taikka purkaa kaupan sekä lisäksi vaatia vahingonkorvausta”
Koiran myyjä voi myydä eläimen sellaisena kuin se on -ehdolla. Tämä ei KL 19.1 §:n mukaan kuitenkaan vapauta myyjää kaikesta vastuusta. Edelleen tapauksessa, jossa ennen kaupantekoa myyjän antamilla tiedoilla eläimen ominaisuuksista ja käytöstä on merkitystä kaupan syntymisen kannalta tai myyjä ei kerro ennen kaupantekoa ostajalle jostain koiran ominaisuudesta tai käyttöön liittyvästä seikasta, vaikka myyjän ”täytyy olettaneen tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon” tai koira ”on olennaisesti huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää”.
Ostajan on tarkastettava koira ennen kauppaa. Jos hän ei tee niin, hän menettää oikeutensa vedota jälkikäteen virheeseen, joka hänen olisi täytynyt tietää kauppaa tehdessään. Ymmärrettävästi tämä KL 20 §:ssä säädettävä saattaa olla haastava velvollisuus esimerkiksi ensimmäistä lemmikkiä hankkivalle ihmiselle. Yksi näkökulma tähän problematiikkaan on, missä määrin ostaja voi luottaa eläinlääkärin pentueen tarkastuksessa antamaan ”terveen koiran papereihin”.
Kirjallisuutta
Matti Myrsky: Milloin verotuksessa on kysymys elinkeinotoiminnasta? Alkuperäisjulkaisu teoksessa Defensor Legis. 2/2012, 209-223. Verkkojulkaisu http://www.edilex.fi/defensor_legis/8761.pdf; julkaistu 24.4.2012; viitattu 26.7.2018.
Petri Mäntysaari: Kauppaoikeuden teoriasta. Alkuperäisjulkaisu teoksessa Lakimies. 3/2014, 347–367. – http://www.edilex.fi/lakimies/13454.pdf [julkaistu 26.5.2014; viitattu 28.7.2018]
Björn Sandvik: Voidaanko kontrollivastuuta pitää sopimusoikeuden yleisenä periaatteena? Kontrollivastuun kehitys ja asema sopimusoikeuden järjestelmässä. Alkuperäisjulkaisu teoksessa Lakimies. 5/2014, 651–674. – http://www.edilex.fi/lakimies/14112.pdf [viitattu 25.7.2018]
Jukka Savolainen: Käräjäoikeuden tuomio koirankaupasta – hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa. – http://www.edilex.fi/uutiset [julkaistu 1.11.2017; viitattu 24.7.2018]
Pauli Ståhlberg: Irtaimiin liittyvien tunnearvojen korvaamisesta. Alkuperäisjulkaisu teoksessa Defensor Legis. N:o 4/2009, 579–586. – http://www.edilex.fi/defensor_legis/6551.pdf [viitattu 25.7.2018]
Matti Urpilainen: Milloin kaupankäyntiä asunto-osakeyhtiön osakkeilla pidetään luonnollisen henkilön elinkeinotoimintana? Alkuperäisjulkaisu teoksessa Oikeustieto. 5/2011, 4–7. – http://www.edilex.fi/oikeustieto/8463.pdf [julkaistu 1.9.2011; viitattu 26.7.2018]
Oikeus ja filosofia 