Euroopan unioni (EU) on ottanut tehtäväkseen vihapuheen kitkemisen sosiaalisesta mediasta. Hanke toteutetaan siten, että verkkopalvelujen tarjoajat Facebook, Microsoft, Twitter ja YouTube ovat sitoutettu poistamaan ylläpitämistään palveluista ”laittoman vihapuheen”. Asiasta kerrottiin EU:n komission tiedotteessa (1.6.2017). Siinä esitetyn jatkotoimina yhtiöt mm. pyrkivät noudattamaan ns. yhden tunnin sääntöä: verkon laiton sisältö poistetaan tunnin kuluessa siitä, kun joku raportoi viestistä palvelun tarjoajalle. Uudistuksia kuvataan komission tuoreemmassa tiedotteessa (1.3.2018).
Hankkeeseen liittyy haastavia oikeudellisia kysymyksiä. Lähestyn problematiikkaa epäsuoraan. Tarkastelen tuoretta tapausta Yhdysvalloissa; siellä keskustelussa on otettu askel edemmäs ja ryhdytty oikeustoimiin verkkopalvelun käytön estämisen kumoamiseksi.
Jutun taustalla on se, että Twitter on estänyt Yhdysvalloissa etnonationalisti Jared Taylorin ja hänen organisaationsa American Renaissance tilien käytön. Eston taustalla on Twitterin joulukuinen julkaisukäytännön muutos. Sen tarkoitus on vähentää vihapuhetta verkossa. (Asiasta kertoo cnet (22.2.2018).)
Palveluntarjoajan velvollisuus palvella kaikkia?
Tilien käytön estämisen seurauksena Jared Taylor ja American Renaissance nostivat Twitteriä vastaan kanteen. Sen mukaan yhtiö ei kieltänyt Taylorin tilin käyttöä epäkunnioittavan, ahdistelevan tai loukkaavan kielen vuoksi – tyylillisesti hänen twiittinsä eivät ole provokatiivisia. Siksi herää kanteen mukaan kysymys, onko Taylorin tili suljettu hänen mielipiteiden ja poliittisten näkemysten vuoksi. Huomautus on olennainen kanteen argumentaation kannalta.
Kalifornian osavaltion perustuslaissa taataan jokaiselle oikeus ilmaista mielipiteensä vapaasti kaikista asioista puhumalla, kirjoittamalla ja julkaisuin. Koska yhdysvaltalaisessa lainkäytössä oikeudellisesti relevantit aiemmat kannat ovat merkityksellisiä, kanteessa viitataan auktoriteetteihin ja oikeuskäytäntöön. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarin Oliver Wendell Holmes Jr:n esim. todetaan esittäneen vuonna 1929 (sic!), että ajattelun vapaus (free thought) ei koske pelkästään niitä, jotka ovat ”kanssamme” samaa mieltä vaan myös mielipiteitä, ”joita me vihaamme”.
Taylorin ja American Renaissancen mielestä kaupallinen yritys ei saa valita asiakkaitaan heidän mielipiteiden perusteella. Koska Twitter on poliittisen keskustelun alusta, yhtiö estää Tayloria ja hänen organisaatiotaan käyttämästä keskeistä välinettä ”puhua ja osallistua julkiseen keskusteluun ja debattiin”.
Kanteessa käytetään analogia-argumenttia sellaisesta mielipiteen ilmaisun rajoittamisesta, joka on kiellettyä. Oikeuskäytäntöön viitaten kanteessa huomautetaan, että yksityisomistuksessa olevassa kauppakeskuksessa saa harjoittaa Kalifornian osavaltion lainsäädännössä suojattavaa sananvapautta. Kauppakeskus on avoin kaikille. Kauppakeskus ei saa rajoittaa siellä ilmaistavien mielipiteiden sisältöä. Kauppakeskuksessa voidaan toki järkevässä määrin rajoittaa aikaa, tilaa ja tapaa, joilla ihmiset niissä mielipiteitään esittävät.
Koska Twitter operoi Kalifornian lakien mukaan, analogisesti yhtiö ei voi estää yksittäisen tilin käyttöä sillä esitettyjen mielipiteiden perusteella. Jos Twitter saa estää tilin käytön ”keneltä tahansa, milloin ja mistä syystä tahansa tai ilman syytä”, kyse on sensuurista.
Sensuurin ja keskustelun tukahduttamisen välinen ero
Tavallisesti sensuurilla tarkoitetaan valtiokoneiston menettelyä, jolla se etukäteen estää mielipiteen esittämisen. Käsitettä on laajennettava nykyisessä viestintäkontekstissa. Näyttää nimittäin siltä, että sensuroija ei välttämättä ole aina valtio. Sensuroija saattaa olla liikeyritys. Viestinnän kaupallistumisen ja tietoverkkojen käytön laajentumisen myötä Jeremy Bowers luonnehtii oikeutta vapaaseen puheeseen oikeudeksi ilmaista julkisesti ja ottaa vastaan mitä tahansa mm. vailla pelkoa painostuksesta, pidättämisestä tai muusta uhasta.
Bowers käsittää sensuurin viestin sisällön muuttamiseksi tai poistamiseksi ilman, että sanoman lähettäjä tai vastaanottaja tietää tai suostuu manipulointiin. Sensuuri edellyttää tekniikan käyttöä. Sananvapauden tukahduttamisessa käytetään sitä vastoin poliittisia ja oikeudellisia keinoja. Päämäärä voidaan saavuttaa esim. ottamalla kiinni ei-toivotun mielipiteen esittäjä.
Oikeudellinen arvostelu
Ottamatta kantaa Jared Taylorin tapaukseen oikeudellisessa mielessä kanteessa tuodaan esiin keskeisiä argumentteja, joita valtameren tällä puolen on aiheellista pohtia rajoitettaessa verkon käyttöä. Nähdäkseni kulloinkin käsillä olevan ongelman ratkominen juridiikan välinein osoittaa osapuolten välisen dialogin ajautuneen umpikujaan. On toki ymmärrettävää, että jälkimodernistisessa yhteiskunnassa keskustelu moraalista on työlästä. Se ei kuitenkaan saa olla syy välttää aitoa ja rationaalista dialogia.
Kun EU:n hankkeen myötä palvelun tarjoaja estää jonkun ihmisen tilin käytön tai poistaa asiattoman viestin verkosta, joku saattaa luulla menettelyn johtuvan siitä, että tilillä on de jure laitonta verkkosisältöä. Näinhän ei loogisesti ole. Epäasiallisen ja laittoman joukkoviestinnän välillä ei vallitse loogista suhdetta. EU:n luomassa tilanteessa on läsnä uhka, että syytön verkon käyttäjä leimataan lainrikkojaksi. Tämä on spesifisesti eettinen ja oikeusvaltiota koskeva ongelma; lähtökohtaisesti jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan eikä henkilön leimaaminen laittomuuden tekijäksi ilman tuomioistuimen langettavaa ja lainvoimaista päätöstä ole hyväksyttävää.
Jos kyse ei ole ns. yhteisönormien soveltamisesta, viranomainen voi poistaa verkkoviestin ainoastaan tuomioistuimen päätöksellä. Asiasta säädetään lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003) 17 §:ssä. Viranomaisen vaatimus viestin poistamisesta verkosta ilman tuomioistuimen päätöstä on ristiriidassa perustuslain (731/1999) 12.1 §:ssä säädettävän kanssa. Edellä mainitussa yhdysvaltalaistapauksessa käydään meikäläisittäin ajatellen rajaa erityisesti sen suhteen, mihin saakka yhteisönormit ulottuvat.
Oikeus ja filosofia 