Vakaumusten tasapuolisesta kohtelusta

Tuoreessa Helsingin hovioikeuden ratkaisussa on otettu kantaa siihen, voidaanko totaalikieltäytyjää rangaista samalla, kun Jehovan todistajilla on lainsäädännön suoma oikeus kieltäytyä maanpuolustusvelvollisuuden noudattamisesta. Oikeustapauksesta kerrotaan mm. Edilex-palvelussa.

Uutisen mukaan hovioikeus äänesti asiassa, ja katsoi äänin 4-3, että totaalikieltäytyjän tuomitseminen vankeuteen on perustuslain (731/1999) 6 §:ssä kiellettävää ihmisen syrjivää kohtelua; Jehovan todistajat on vakaumuksen perusteella vapautettu lailla Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa (645/1985) velvollisuudesta suorittaa asepalvelus ja siviilipalvelus. Suomen kansalaisten maanpuolustusvelvollisuudesta ja mahdollisuudesta säätää lailla vapautuksesta mainitusta velvollisuudesta säädetään perustuslain 127 §:ssä.

Vakaumusten tasapuolinen kohtelu

Oikeustapauksen argumentin mukaan vakaumuksia ei voi asettaa toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan. Koska yhden vakaumuksen perusteella henkilö voi saada vapautuksen maanpuolustusvelvollisuudesta, sellainen täytyy saada muunkin vakaumuksen perusteella. Mikäli hovioikeuden kanta jää lainvoimaiseksi, tulkinnalla on periaatteellisesti merkittäviä vaikutuksia.

Yhtäältä tulkinta edellyttää, että yhdenvertaisen kohtelun periaate punnitaan painavammaksi kuin perustuslain säännös, jossa säädetään lainsäädäntövaltuudesta vapauttaa yksittäisestä perustuslaillisesta velvollisuudesta. Tältä osin tuomioistuimen ratkaisu on vallitsevan perusoikeusmyönteisen tendenssin mukainen: perustuslaissa säädettävät periaatteet ovat yksittäisiä säännöksiä painavampia. Siksi mahdollinen normikollisio ratkaistaan perusoikeuden eduksi. Menettelyllä sivuutetaan teoreettinen vaihtoehto sovittaa yhteen säännökset, jotka näyttävät toisiinsa nähden ristiriitaisilta.

Toisaalta hovioikeuden tulkinta viittaa siihen, että Jehovan todistajien nauttima positiivinen syrjintä on vastoin vakaumuksellisten kansalaisten yhdenvertaista kohtelua. Kun tulkintaa laventaa analogia-argumentiksi, käsillä on teoreettisesti mielenkiintoinen säännösten tulkintamaasto. Luonnollinen ihminen voi vedota teoriassa mihin tahansa vakaumukseen ja sen perusteella välttää maanpuolustusvelvollisuuden noudattamisen seuraamuksitta.

Tässä mielessä hovioikeuden ratkaisu on käsittämätön: nimenomainen säännös maanpuolustusvelvollisuudesta on merkitykseltään kuollut.

Analogia-argumentaation kannalta on merkityksellistä, että vakaumuksellisten kansalaisten eriarvoinen kohtelu ei hovioikeuden mukaan ole hyväksyttävää. Nähtäväksi jää, kuinka kestävä tulkinta on pitää positiivista syrjintää vakaumuksen perusteella lainvastaisena muissa kysymyksissä.

Teon motiivista rikosoikeudessa

Runsaasti huomiota julkisuudessa saaneessa Helsingin asema-aukion pahoinpitelyjutussa on edetty tuomioistuinkäsittelyvaiheeseen. Ensin Helsingin käräjäoikeudessa ja sittemmin Helsingin hovioikeudessa on pohdittu, mihin vastaaja syyllistyi potkaistuaan toista ihmistä rintaan seurauksella, että uhri kuoli kuusi päivää myöhemmin.

Traagiseen tapaukseen liittyy monta oikeudellista ongelmaa. Tarkastelen tässä blogitekstissä niistä kahta: (i) syy-yhteyttä teon (potku) ja seurauksen (kuolema) välillä sekä (ii) tekijän motiivia tuomion koventamisperusteena.

Syy-yhteys rikosoikeudessa

Rikosoikeudellisen syy-yhteyden kannalta on olennaista, jääkö teon ja vahingollisen seurauksen välisen suhteen osalta sellaista varteenotettavaa epäilyä, jonka mukaan seuraukseen on saattanut vaikuttaa muu seikka kuin teko. Asema-aukion pahoinpitelytapauksessa huomio kiinnittyi tuomioistuimissa siihen, saattoiko uhrin kuolema ratkaisevasti johtua pahoinpitelyä seuranneesta muusta tekijästä.

Useita päiviä sairaalahoidossa olleen uhrin toipumisennuste oli hyvä. Hoito-ohjeiden vastaisesti hän oli käyttänyt huumaus- ja lääkeaineita tavalla, joka saattoi vaikuttaa aivovammasta toipumiseen ja johtaa aivojen turvotukseen. Uhrin oman menettelyn johdosta vastaajan teon ja uhrin kuoleman välillä ei vallinnut katkeamatonta rikosoikeudellista syy-yhteyttä. Helsingin käräjäoikeuden ja Helsingin hovioikeuden mukaan tekijä syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn, ei kuolemantuottamukseen.

Tapauksen valossa voidaan päätellä, että jos uhri olisi noudattanut saamiaan hoito-ohjeita ja siitä huolimatta kuollut, vastaajan teon ja seurauksen välillä olisi mahdollisesti vallinnut rikosoikeudellinen syy-yhteys. Tällöin vastaajan olisi voitu katsoa syyllistyneen kuolemantuottamukseen.

Teon vaikutin rangaistuksen koventamisperusteena

Tuomion määräämisen osalta hovioikeudessa pidettiin olennaisena teon ”vaikutinta”. Tältä osin tuomio perustuu rikoslain (39/1889) 6:3:ssä säädettävään. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin ottaa rangaistusta määrätessään huomioon yhtäältä perusteet, jotka lain mukaan vaikuttavat rangaistuksen määrään ja lajiin, sekä toisaalta rangaistuskäytännön yhtenäisyyden.

Rikoslain 6:4:ssä säädetään rangaistuksen mittaamisen yleisperusteesta. Sen mukaan rangaistuksen täytyy olla ”oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen”. Asema-aukion tapauksessa huomio kiinnittyy säännöksessä tarkoitettavaan vaikuttimeen eli motiiviin. Sillä saattaa olla olennainen merkitys langetettavaan tuomioon.

Yksi rangaistuksen koventamisperuste on rikoslain 6:5.1,4:n mukaan ”rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansallisuuteen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen… perustuvasta… taikka niihin rinnastettavasta… vaikuttimesta”. Säännöksessä säädetään rasistisesta motiivista, jota hovioikeus sovelsi rangaistuksen koventamisperusteena.

Rikoslain 6:5.1,4:aa koskevan hallituksen esityksen (HE 317/2010 vp, s. 37) mukaan ”vaikutin tulee rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan muutoinkin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa”. Langettaessaan tuomion tuomioistuimen täytyy punnita seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet rangaistavaksi säädettävään tekoon. Säännös on teoreettisesti kiinnostava.

Rasistisen motiivin tunnistaminen

Rangaistuksen koventamisperusteesta säädetään rikoslaissa ensisijaisesti vähemmistöjen suojaksi. Tässä yhteydessä on korostettava, että ensisijaisuus ei tässä yhteydessä sulje pois toissijaista soveltamista. Kiinnostavaa on, että rikoslaissa tai sitä koskevassa hallituksen esityksessä ei täsmennetä, miten ’vähemmistöryhmä’ on käsitettävä. Koska vähemmistöryhmä on spesifioitava ilman mainittujen oikeuslähteiden tarjoamaa taustaa, tuomioistuimella jää tulkintavaraa soveltaa tai jättää soveltamatta säännöstä. Toissijaisesti koventamisperustetta voidaan HE 317/2010 vp:n mukaan soveltaa, kun rikos kohdistuu enemmistöryhmään kuuluvaan ihmiseen, ”jos rikos on tehty jostakin lainkohdassa tarkoitetuista vaikuttimista” (s. 37-38). Esityön mukaan luterilaisen kirkon jäsenen pahoinpitely hänen uskontonsa perusteella tai tamperelaisen pahoinpitely hänen syntyperänsä takia olisi mahdollista tuomita rasistisena rikoksena.

Rasistinen motiivi on rangaistuksen koventamisperuste riippumatta rikoksen laadusta tai siitä, kuka tai mikä on rikoksen kohde. Teko voi kohdistua ihmiseen tai omaisuuteen. ”Rasistisesta vaikuttimesta tehty rikos voikin olla yhtä moitittavaa kohdistuessaan johonkin muuhun henkilöön kuten esimerkiksi rasistista kiihottamista ja väkivaltaa vastustavaan henkilöön tai rasistiseksi epäiltyä rikosta selvittävään viranomaiseen.” Edelleen rikoksen kohde voi olla etniseen vähemmistöön kuuluva ihminen tai pakolaiskeskuksen työntekijä tehtäviään hoitaessaan, samoin kuin ”valtaväestöön kuuluva epäillyn rikoksen uhrin asiaa ajava asianajaja tai henkilö, joka ryhtyy puolustamaan väkivaltaisen rasistisen hyökkäyksen kohteena olevaa henkilöä”. HE 317/2010 vp:n mukaan rasistista motiivia voidaan soveltaa koventamisperusteena, vaikka teolla olisi muitakin motiiveja (s. 38).

Rikoslain säännöksen ja sitä koskevan esityön perusteella tuomioistuimella on siis laaja tulkintavalta rasistisen motiivin soveltamisen osalta. Koventamisperustetta voidaan käyttää, kun rikoksen uhri kuuluu laissa tarkoitettavan suojan piiriin. Asema-aukion pahoinpitelytapauksessa hovioikeus identifioi vaikuttimen rasistiseksi, koska tekijä oli nähnyt uhrin tekevän ”halveksuvan eleen” sitä ryhmää kohtaan, johon tekijä kuului; uhri oli sylkenyt maahan rekisteröimättömän yhdistyksen lippurivin edessä, ja tekijä reagoi tähän eleeseen.

Motiivin tunnistaminen ulkoisten seikkojen perusteella

Vaikka tekijä ei myöntäisi tuomioistuimessa laissa tarkoitettavan koventamisperusteen eli määrätyn vaikuttimen olemassaoloa, langettavassa tuomiossa motiivi voidaan postuloida tekijän käyttäytymisen ja kontekstiin liittyvien seikkojen perusteella. Tähän liittyy teoreettisia ongelmia.

Asema-aukion pahoinpitelyjutussa rasistisen motiivin kriteerit täyttyivät, kun uhri sylki kohti rekisteröimättömän yhdistyksen lippuriviä ja tämän jälkeen tekijä potkaisi uhria. Koska traagisesti kuollut uhri ei ole keskuudessamme kertomassa sylkemisen intentiota, se oletetaan tuomiossa antirasistiseksi aktiksi. Tämä on raskauttavaa: HE 317/2010 vp:n mukaan teko voi olla rasistinen, kun se kohdistuu rasismia vastustavaan henkilöön. Motiivin spesifioimisen kannalta on merkityksetöntä sylkemisen faktinen intentio ja se, miten tekijä de facto tulkitsi sylkemisen.

Kyseisessä oikeusjutussa motiivi määräytyi sillä perusteella, että uhri sylki maahan määrätyn yhdistyksen lippurivin edessä. Jos uhri olisi sylkenyt maahan jonkun muun lippurivin – vaikka Suomen lippujen – edessä, potku ei tuomioistuimen kantaa seuraten olisi ollut rasistisesti motivoitu.

Motiivin päätteleminen ulkoisten seikkojen perusteella osuu joskus kohteeseensa, joskus se ei osu kohteeseensa. Kaikissa tapauksissa päättely edellyttää vahvoja oletuksia ihmisen toiminnasta. Tähän saattaa liittyä yksilön oikeusturvan kannalta uhkia. Jos ulkoiset tekijät puoltavat rasistisen motiivin olemassaolon postuloimista, tekijän tosiasiallinen motiivi ei välttämättä miltään osin vaikuta tuomioon. On loogisesti mahdollista, että teon katsotaan johtuvan rasistisesta motiivista, vaikka teon faktinen motiivi olisi antirasistinen.

Koska HE 317/2010 vp:ssä esitettävä ei ilmennä kovin syvällistä teon teorian pohdintaa, esityössä esitettävää olisi aiheellista täsmentää.

 

(Hovioikeuden tuomio Asema-aukion pahoinpitelyasiassa. Tiedote. Helsingin hovioikeus; julkaistu 26.1.2018)

(Jani Surakka: Hovioikeus korotti Asema-aukion pahoinpitelytuomion rangaistuksen kahdeksi vuoksi kolmeksi kuukaudeksi vankeutta – syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. – http://www.edilex.fi; julkaistu 26.1.2018; päivitetty 27.1.2018)

Jos vuokra-asunto osoittautuu homekämpäksi

Asuinhuoneiston vuokralainen saattaa harmikseen törmätä valitettavaan ongelmaan: vuokrahuoneisto paljastuu homeen pilaamaksi. YLE on kertonut aiheesta esimerkkitapauksen valossa. Jutussa viitattiin aiheeseen liittyviin oikeudellisiin kysymyksiin.

Vapailla vuokra-asuntomarkkinoilla huoneiston vuokraamista sääntelee laki asuinhuoneiston vuokrauksesta (481/1995, huoneenvuokralaki). Lain sääntely ulottuu laajalle. Tämän blogipostauksen kannalta on merkityksellistä, että huoneenvuokralaissa säännellään mm. menettelytavoista, kun vuokra-asunto osoittautuu asuinkelvottomaksi. Käytännössä kyse voisi olla siitä, että vuokra-asunto osoittautuu ”homekämpäksi”.

Vuokra-asunnon kunto lainsäädännön edellyttämänä

Huoneenvuokralain 20 §:ssä säädetään asuinhuoneiston kunnosta. Pykälän 1 momentin mukaan huoneiston täytyy olla sekä vuokrasuhteen alussa että sen kuluessa ”sellaisessa kunnossa kuin vuokralainen huoneiston iän, alueen huoneistokannan ja muut paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuudella voi vaatia, jollei muusta kunnosta ole sovittu”.

Huoneenvuokralakia koskevan hallituksen esityksen (HE 304/1994 vp, s. 40-41) mukaan säädöksen 20.1 §:ssä tarkoitettava mahdollisuus sopia huoneiston kunnosta muutti oikeustilaa aiempaan nähden. Huoneenvuokralakia edeltäneessä laissa ei asiallisesti vastaavaa säännöstä ollut. Voimassa olevassa laissa tarkoitettava mahdollisuus sopia huoneiston kunnosta tarkoittaa sitä, että ilman erityistä sopimista asuinhuoneiston tulee täyttää terveydenhoito-, rakennus- ja ympäristölainsäädännössä asuinkelpoiselta huoneistolta edellytettävä. Tätä sääntelyn taustaa vasten vuokrasopimuksen osapuolet voivat hallituksen esityksen mukaan ”itse asiassa sopia vain siitä, että huoneiston on oltava tätä tasoa paremmassa kunnossa”.

Huoneenvuokralain 20.1 §:ssä säädettävän ja säännöstä koskeva hallituksen esityksen jakson perusteella vuokrahuoneistossa ei saa olla esimerkiksi vikaa, joka on omiaan vaarantamaan asukkaan terveyden. Asukas saa perustellusti olettaa, että asuminen sinänsä hänen vuokraamassaan huoneistossa ei vaaranna terveyttä.

Huoneiston huono kunto ja vuokralaisen oikeudet

Jos vuokranantaja vastaa vuokrahuoneiston kunnosta ja vuokrasuhteen alkaessa huoneisto ei ole asianmukaisessa kunnossa tai huoneiston kunto heikkenee vuokrasuhteen aikana ”muusta syystä kuin vuokralaisen laiminlyönnin tai huolimattomuuden takia”, vuokralainen saa huoneenvuokralain 20.2 §:n mukaan purkaa vuokrasopimuksen. Tämä oikeus tosin edellyttää yhtäältä, että puute tai vika asunnossa on olennainen. Toisaalta oikeus edellyttää, että vuokranantaja ei kehotuksesta huolimatta poista puutteellisuutta viipymättä tai sovitussa ajassa tai puutteellisuus on mahdoton korjata.

Käsitykseni mukaan puutteellisuuden olennaisuutta arvioidaan viime kädessä lainsäädännössä – erityisesti terveydenhoito-, rakennus- ja ympäristölainsäädännössä – edellytettävään nähden. Jos huoneisto ei täytä mainitussa kontekstissa asuinhuoneistolta vaadittavaa, vuokralainen ei voi käyttää huoneistoa tarkoitukseen, jota varten hän on tilan vuokrannut. Tämä on vuokrasopimuksessa sovitun kannalta olennaista. Vuokralaisella on oikeus purkaa sopimus.

Toisaalta myös vähäisempi puute tai vika asunnossa voi mielestäni olla olennainen huoneenvuokralain 20.2 §:ssä tarkoitettavassa merkityksessä. Rajankäynti olennaisen ja epäolennaisen välillä on tapauskohtaista. Jos huoneistoon kuuluva kone tai laite on epäkuntoinen, mutta sen toimivuus on asumisen kannalta olennaista, vuokralaisella täytyy olla oikeus vaatia vuokranantajaa korjaamaan tai vaihtamaan kone tai laite. Esimerkiksi huoneiston sähkö-, lämmitys-, vesi- ja viemärijärjestelmien voi lähtökohtaisesti olettaa toimivan. Jos vuokrasopimuksessa ei muuta sovita, näiden järjestelmien vikaantuminen ei kuulu vuokralaisen vastuulle. Hän saa edellyttää vuokranantajan korjaamaan epäkuntoisen järjestelmän tai sen osan. – Asunto-osakeyhtiössä vastuu tyypillisesti kuuluu yhtiölle (asunto-osakeyhtiölain (1599/2009) 4:2).

Mikäli sopimusosapuolet ovat sopineet huoneiston kunnosta muuta kuin mitä huoneenvuokralaissa säädetään, asuinhuoneiston vikaa, puutetta tai haittaa arvioidaan sopimusoikeudellisesta näkökulmasta. Tällöin on eduksi, jos sopimus sisältää kriteeristön, jolla olennaista sopimusrikkomusta arvioidaan.

Vuokralaisen oikeus korjata huoneistoa vuokranantajan kustannuksella

Vuokranantajan lyödessä laimin vuokra-asunnon tarpeellisen korjaustyön vuokralainen saa huoneenvuokralain 20.2 §:n mukaan vuokrasopimuksen purkamisen sijaan korjata puutteen vuokranantajan kustannuksella. Menettely edellyttää, että puutteellisuus ei johdu rakennuksen keskeneräisyydestä tai viranomainen ei ole kieltänyt asuinhuoneiston käyttämistä. Korjatessaan puutteellisuuden vuokranantajan kustannuksella vuokralaisen täytyy huolehtia korjauskustannusten kohtuullisuudesta.

Tältä osin pidän lähtökohtana, että huoneisto korjataan huoneenvuokralain 20.1 §:ssä tarkoitettavaan kuntoon, jonka ”vuokralainen huoneiston iän, alueen huoneistokannan ja muut paikalliset olosuhteet huomioon ottaen kohtuudella voi vaatia, jollei muusta kunnosta ole sovittu”.

Vaikka huoneisto olisi vuokrattu sopimuksen solmimishetken mukaisessa kunnossa, huoneenvuokralain 20.3 §:n mukaan vuokralainen ei menetä oikeuttaan purkaa vuokrasopimus, vaatia vuokranantajaa korjaamaan huoneiston puutteellisuus tai korjata itse vuokranantajan kustannuksella puute. Vuokrasopimuksen solmimishetken mukainen asunnon kunto ei vaikuta mainittuun oikeuteen, jos sopimusta solmittaessa ”vuokralainen… ei tiennyt huoneistossa olevasta puutteellisuudesta eikä olisi tavallista huolellisuutta käyttäen voinut havaita tai odottaa sitä huoneiston iän, alueen vastaavaan tarkoitukseen käytettyjen huoneistojen kunnon ja muut paikalliset olosuhteet huomioon ottaen”.

Säännös viittaa vuokralaisen velvollisuuteen tarkastaa riittävän huolellisesti vuokra-asunnon kunto ennen vuokrasopimuksen solmimista. Jos vuokralainen lyö laimin tällaisen tarkastamisen, hänellä ei ole oikeutta vedota puutteeseen, joka hänen olisi huoneisto tarkastamalla pitänyt havaita. Pitäisin hyvänä käytäntönä lisäksi sitä, että vuokralainen selvittää käytettävissään olevin keinoin myös huoneiston käyttöön ja kuntoon välillisesti vaikuttaviin asioihin. Esimerkiksi naapurustolla sekä lähialuiden kaavamuutoksilla ja rakennusprojekteilla voi olla merkittävä asumisviihtyvyyteen vaikuttava merkitys.